HCP Quant 5/2023 -3.72% | Tekoälyhuumaa

12
June 2023
Pasi Havia
HCP Quant

Toukokuu oli markkinoilla kaksijakoinen. Yhdysvaltalaiset isokokoiset yhtiöt toimivat veturina ja muualla päin maailmaa olikin sitten haastavampaa. HCP Quantin osalta kuukausi oli kehno. Rahaston arvo tuli alaspäin -3.72% edestä. Vertailuindeksi MSCI ACWI SMID Value Total Return tippui euroissa sekin -0.40% edestä. Euroopassa ei ollut sen helpompaa S&P Europe 350 Total Return indeksin pudotessa -2.25%. Valonpilkahdus oli S&P 500 Total Return indeksi, joka kulki euroissa mitaten vahvasti toiseen suuntaan nousten +4.15%.

Markkinoilla on meneillään kahtiajako

Tekoälyn tuoma uusi innostus teknologiaosakkeisiin näyttää ainakin väliaikaisesti tappaneen orastaneen arvo-osakkeiden revanssin.

Markkinoilla tuntuu olevan meneillään erottelu tekoälystä johtuviin voittajiin ja häviäjiin. Isoimpien ja tunnetuimpien indeksien, kuten S&P 500 ja Nasdaq, sisällä erottelu näkyy siinä, että indeksin tuotot lepäävät kapean kourallisen harteilla. Pieni joukko yhtiöitä vastaa koko indeksin hyvästä performanssista.

Tekoälyn veikataan korvaavan ja tekevän tarpeettomaksi monia nykyisiä töitä. Yhtiöt ja toimialat joiden nähdään joutuvan kilpailemaan tekoälyn kanssa ovat ajautuneet epäsuosioon. Esimerkiksi valmennusalusta Chegg:n osakekurssi on laskenut voimakkaasti, kun sijoittajat ennakoivat tekoälyvalmentajan korvaavan ihmisen tulevaisuudessa ja tekevän alustan siten tarpeettomaksi.

Meneillään oleva kahtiajako on siinäkin mielessä mielenkiintoinen, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ravistelua tapahtuu myös teknologiasektorin sisällä. Jopa koodareiden työ on uhattuna.

Buumi on ottanut tuulta allensa ennätysnopeasti. Tekoälyn tuomat mahdolliset hyödyt on helppo kuvitella, joten se puhuttaa ja koskettaa laajasti, mikä on tarpeen uuden kuuman kuplan synnyttämiseksi. Toisinaan tuntuu siltä, että sijoitusmaailmaan mahtuu vain yksi kuuma peruna kerrallaan. Aiemmin näitä ovat olleet esimerkiksi koronakriisi, vuosituhannen vaihteen internetbuumi ja nyt tekoäly.

Todellisuus on vielä varsin kaukana niistä visioista, joiden tekoälyn kaavaillaan tuovan. Kuinka monta henkilöä tunnet, joka nojaa työssään vahvasti tekoälytyökaluihin? Tuskin kovin useaa. Oman hyvin rajoitetun otannan perusteella tekoälytyökalujen käyttö on ollut enemmänkin kokeiluluonteista mielenkiinnosta niihin.

Ihmismieli tykkää projisoida asioita. Tekoäly ponnahti pintaan sitä seuraamattomalle isolle yleisölle vasta hiljan. Niinpä kehitys vaikuttaa äärimmäisen nopealta, vaikka sitä on edeltänyt vuosikymmenien työ ja kehitys. Tekoälyn tutkiminen aloitettiin Darthmoutin yliopistolla vuonna 1956. Itse ajatus tekoälystä on taasen vuosisatoja vanha. Loppujen lopuksi ei siis mitään kovin uutta. Nyt kehitys on saavuttanut pisteen, jossa teknologia puhuttelee suurta yleisöä ja siten sen esilläolosta voi saada epärealistisen kuvan miten kaikki etenee.

Oma arvaukseni tekoälyn suhteen on, että käy samoin kuten internetbuumin yhteydessä. Internetin tuomat hyödyt yliarvioitiin pahasti lyhyellä aikavälillä. Aivan samoin kuin kuvittelen monen nyt miettivän tekoälystä. Aivan kaikki kauppa ei siirtynytkään internettiin ja vielä koronasulkujenkin jälkeen kivijalkakaupoilla on paikkansa. Näin pari vuosikymmentä myöhemmin on helppo todeta, että internet todellakin mullisti asioita. Miten saamme tietoa, kommunikoimme, käymme kauppaa ja kehitämme tuotteita on kaikki tehostunut hurjasti internetin johdosta. Kuiten kaikki tämä hyvä projisoitiin yli moninkertaisesti osakekursseihin kun buumi oli päällä.

Samankaltaisesti kuvittelen käyvän nykyisen tekoälybuumin kanssa. Juuri nyt hyötyjä todennäköisesti yliprojisoidaan aivan liikaa, mutta vuosikymmen tai kaksi tästä eteenpäin voimme varmaankin todeta, että tekoäly tehosti maailmaa merkittävästi.

Mutta mitä ihmettä kaikella tällä teknologiahöpinällä on tekemistä arvosijoittajille suunnatussa sijoittajakirjeessä? Noh, kuten lähes kaikki elämässä jossa kaikki kytkeytyy lopulta kaikkeen tavalla tai toisella, niin näen tässäkin mahdollisuuksia arvosijoittajalle.

Sijoittajien valokeila on nyt tekoälyssä ja teknologiaosakkeissa. Yleisesti ottaen ne toimialat, joilla useat arvoyhtiöt toimivat ovat jälleen tipahtaneet epäsuosioon. Monet näistä toimialoista ovat sellaisia, jotka vaativat fyysistä ihmisinteraktiota ja ovat siten sellaisia, joita on hankala korvata tekoälyllä. Tekoäly tulee todennäköisesti koskettamaan arvoyhtiöitä vähemmän kuin monia muita teollisuudenaloja. Siitä huolimatta ne tunnutaan kategorisoitavan samaan ryppääseen kuin ne, joille tekoäly on selvä suora uhka ja kilpailija.

GMO:n mukaan kuun vaihteessa Yhdysvaltojen ulkopuolisten kehittyneiden maiden arvostustasot olivat lähellä kaikkien aikojen historiallisia pohjia. Isoista teknologiayhtiöistä otettiin jo ilmoja pois parin vuoden ajan ennen kuin saimme uuden välihuuman tekoälystä. Arvosijoittajalle tämä voi olla hyvä tilaisuus tankata uudestaan jälleen halventuneita arvo-osakkeita. Mikäli huuman jälkinäytös on samankaltainen kuin interbuumin yhteydessä, on nykyinen tauko arvo-osakkeiden tuotossa väliaikaista ja pohjustaa vain seuraavaa vaihetta. Sitä odotellessa markkina tarjoilee hyviä tilaisuuksia arvo-osakkeista kiinnostuneille.

HCP:n rahastot ovat totutusti jälleen auki kuukauden loppuun asti. Olemme tehneet lisämerkinnän tekemisestä aiempaa helpompaa. Nyt riittää, että täytät vain omat perustiedot. Lisäksi pudotimme lisämerkinnän minimin 1.000 euroon! Ensimmäisen merkinnän minimi rahastoon on 5.000 euroa.

Rahastomerkinnän voit tehdä kätevästi kotisohvalta käsin merkintäsivujemme kautta. Pääset sivulle klikkaamalla allaolevaa painiketta. Tervetuloa!

Aurinkoista kesää toivottaa,
Pasi Havia
HCP Quant salkunhoitaja

”Value stocks are about as exciting as watching grass grow,
but have you ever noticed just how much your grass grows in a week?”

Christopher Browne

Lisää aiheesta

Tilaa uutiskirje

* indicates required
Valitse, mitkä uutiskirjeet haluat tilata

Millä tavoin voimme olla yhteydessä?

Voit perua liittymisesi milloin vain klikkaamalla linkkiä yhden sähköposteistamme alalaidassa. Lisätietoa yksityisyyskäytännöistämme löydät verkkosivuiltamme.

We use Mailchimp as our marketing platform. By clicking below to subscribe, you acknowledge that your information will be transferred to Mailchimp for processing.Learn more about Mailchimp's privacy practices.