08/03/2017 Tommi Kemppainen

Beggar Thy Neighbour – ylivelkaantumisen ja protektionistisen kauppapolitiikan koko kuva

B Corporation
The Year 2016 Through the Eyes of the Unitholders’ Representative

Mikä on tasetaantuma? Se on tilanne, jossa yksityisten ihmisten ja yritysten korkea velkaantuneisuus saa heidät keskittymään kulutuksen ja investointien sijaan velkojen poismaksuun. Termin tasetaantuma on lanseerannut ekonomisti Richard Koo (syntynyt 1954). Siinä on paljon yhtäläisyyksiä ekonomisti Irwing Fisherin (1867-1947) kuvaamaan vastaavantyyppiseen tilanteeseen 1930-luvulla suuren laman aikana. Meidän aikamme tasetaantumia ovat Japanin menetetty vuosikymmen (1991-2000) ja USA:n taantuma (2007-2009).

Jos ei kuluteta ja investoida, ei myöskään raha liiku yhteiskunnassa. Tällaisen tasetaantuman työkalupakissa on viime kädessä kolme keinoa: 1) säästötoimet ylivelkaantuneisuuden pienentämiseksi, 2) velkojen anteeksiantaminen siellä, missä takaisinmaksu ei ole enää realistista, ja 3) hidastuvan talouden tukeminen määrällisellä elvytyksellä (QE), jolloin rahan määrää lisätään madaltuneen investointi- ja kulutushalukkuuden korvaamiseksi. Kun keskuspankkien toimintaa (rahapolitiikka) tarkastelee viimeisten kymmenen vuoden ajalta, niin vaikuttaa siltä, että keskuspankit toimivat kompensoiden yksityisten ja yritysten madaltunutta kulutus- ja investointihalukkuutta. Tätä on kuvannut sijoittaja Ray Dalio (syntynyt 1949) teoksessaan How the Economic Machine works.

Sen sijaan valtioiden finanssipolitiikka ei näyttäydy yhtä selkeänä kuin keskuspankkien rahapolitiikka. Tilanne on samankaltainen teollistuneissa maissa yleensä, joten voimme ottaa esimerkin läheltäkin, nimittäin Suomesta. Kysyttäessä suomalainen todennäköisesti vastaisi, että maassamme on käynnissä raskaat säästötoimet. Todellisuus on kuitenkin se, että valtiona kulutamme vanhan velan avulla ja vuosittain velkaa otetaan lisää, myös tällä hetkellä. Velan määrä siis kasvaa koko ajan eli säästämisen sijasta teemme valtiona juuri päinvastoin. Ottamatta mitään poliittista kantaa finanssipolitiikkaan, voidaan varmuudella todeta, että poliittisten debattien hedelmällisyys paranisi merkittävästi, jos käsitys asioiden nykytilasta olisi paremmin kaikkien tiedossa. Nykytilaan pitäisi voida suhtautua ilman poliittista kannanottoa.

Finanssipoliittista päätöksentekoa tuntuu hämärtävän myös toinen asioiden nykytilaa koskeva harha. On nimittäin niin, että Suomen valtio – kuten muutkin teollistuneiden maiden valtiot – velkaantuu myös tulevina vuosina poliittisen ohjauksen suunnasta riippumatta. Tämän yksinkertaiseen yhtälöön perustuvan päätelmän esitti jo vuonna 2009 asiantuntija Jagadeesh Gokhale. Kansakuntana meillä on jo arviolta 800 miljardia euroa piilevää velkaa (sivu 8). Tämä piilevä velka syntyy siitä, että väestörakenteemme muuttuu ikääntymisen johdosta. Seuraavien kymmenien vuosien aikana saajapuolelle siirtyy paljon ihmisiä maksajapuolelta. Maamme tuskin ajaa sosiaaliturvaa alas 800 miljardilla eurolla tai nostaa verotusta 100 prosenttiin. Tulevaisuudessa on siis luvassa valtion lisävelanottoa kompensoimaan poistuvaa yksityistä kulutusta ja yritysten investointeja. Lisäksi tarvitaan määrällistä elvytystä (QE) ja velkojen anteeksiantamisia sekä säästötoimia.

Uskallan väittää, että poliittisten debattien hyödyllisyys paranisi, jos totuutta uskallettaisiin katsoa silmiin ja myönnettäisiin, että valtiona velkaannumme tulevaisuudessakin. Velkaantumisen rinnalla joudumme tulevina vuosikymmeninä tekemään raskaita säästötoimenpiteitä ja toteamaan joitakin velallisia maksukyvyttömäksi, toisin sanoen antamaan velkoja anteeksi.

Taloushistorioitsija ja ekonomisti Barry Eichengreen (1952) kiittää vuonna 2015 ilmestyneessä kirjassaan Hall of Mirrors keskuspankkeja ja rahapolitiikkaa siitä, että koronlaskun ja määrällisen elvytyksen avulla työttömyys saatiin USA:ssa vähenemään vuoden 2009 kymmenestä prosentista aina  7.5 prosenttiin vuonna 2013. Eichengreenin mukaan näin vältettiin suuri lama. Lisäksi hän toteaa, että talouspolitiikka kokonaisuudessaan (sekä finanssipolitiikka että rahapolitiikka) onnistui vastustamaan houkutusta muuttaa kauppapolitiikkaa omaa tuotantoa tuonnin kustannuksella suosivaksi, esimerksi tulleilla ja vapaamman kaupan rajoittamisella.

Pitkällä aikavälillä maailmantaloudessa on lopulta kysymys suhteelliseen kilpailuetuun keskittymisestä, mikä maksimoi maailmanlaajuisen vaurauden (ekonomisti David Ricardo 1722-1823).

TALLINN WINTER OLYMPIK 2017 EXHIBITION. Kolmikon suhteelliset kilpailuedut arvoa luovassa yhteistyössä: by #HCPSPIRIT &artist Bruno Maximus @ Kuku klubi, Vabaduse väljäk 8, Tallinn, Estonia

Tällaisen kaupankäynnin rajoittamisen aiheuttamat tappiot kuvasi jo 1700-luvulla ekonomisti Adam Smith (1723-1790). Kaupankäynnin rajoittamista ajavaa kauppapolitiikka kutsutaan puolestaan nimellä ”beggar-thy-neighbour”. Barry Eichengreenin mukaan tällainen kauppapolitiikka oli viime kädessä se, mikä aiheutti kansainvälisen kaupan romahduksen 1930-luvulla (”beggar” -sana tarkoittaa kerjäläistä ja ”beggar-thy-neighbour” viittaa hyötymiseen siitä, että tekee naapuristaan kerjäläisen).

Aggressiivista protektionistista kauppapolitiikkaa on siltä osin hankala arvioida, että lyhyellä aikavälillä se voi tuoda sitä harjoittavaan maahan lisää työtä ja rahaa. Se, miten lyhytaikainen suosio ja lyhytnäköinen politiikka takaisinkytkeytyvät pidemmän aikavälin itseään ruokkivaksi spiraaliksi (refleksiivinen prosessi), onkin suuri haaste.

Maailmanlaajuisesti kauppapolitiikassa on nähtävissä aggression kasvua, eikä maailman ylivelkaantuneisuus ole poistunut. Keskityn siis HCP Black rahaston sijoituksissa edelleen aktiiviseen hajautukseen.

B Corporation
The Year 2016 Through the Eyes of the Unitholders’ Representative
Tagged: , , , , , , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *