Olemme sijoittaneet valikoituihin korkoa tuottaviin arvopapereihin muissa valuutoissa kuin eurossa. Näillä sijoituksilla olemme saaneet tuottoa markkinan pudotessa euroalueen ongelmien takia.

HCP Black on vuoden alusta +5.5%

Kukaan ei tiedä miten euroalueen ongelmat lopulta ratkeavat. Tämän takia on käytännöllistä hajauttaa riski pienemmäksi. Alla koosteet kriisin taustoista ja tekniikoista sen vaikutusten hallitsemiseksi sijoitussalkuissa vuosilta 2010, 2011 ja 2012.

Helmikuu 2010

Velkataakan hoito, on huomattavasti helpompi tehdä talouskasvun tuomien tulovirtojen avulla, kuin laskevassa taloudessa veroja kiristämällä.

-TH

Toukokuu 2011

Vakuutus kannattaa yleisestikin ottaa kun sen saa kustannustehokkaaseen hintaan – parhaimmillaan oikein tehty hajautus voi tarjota vakuutuksen ilmaiseksi!

-TK

Tammikuu 2012

On varsin luontevaa jatkaa 2010 aloitettua strategiaa, jossa sijoituksia hajautetaan eurosta muihin valuuttoihin. 2011 oli sijoittajalle vaikea vuosi, mutta HCP:n strategiat ovat pitäneet pintansa varsin hyvin.

-EK

Analysoimme sijoitussalkkusi euroriskin veloituksetta (kampanjatunnus #euro) ja ehdotamme Sinulle sopivinta hajautusta. Ota yhteyttä!

Monet ihmiset uskovat, että menestyksekkään sijoittamisen salaisuus on kyky ennustaa markkinoiden (huom. kokonaisten markkinoiden, erotuksena esimerkiksi yksittäisistä osakkeista) lyhyen aikavälin kehityssuuntaa. Sijoitusstrategia joka perustuu yrityksiin ennakoida markkinoiden lyhyen aikavälin kehityssuuntaa kutsutaan markkinoiden ajoittamiseksi (eng. ”market-timing”), ja monet ovatkin rakentaneet koko strategiansa sille olettamalle, että heillä on tämä kyky. Valitettavasti joudumme heittämään kylmää vettä niskaan; ei ole olemassa mitään näyttöä sille, että kukaan pystyisi systemaattisesti ennustamaan markkinoiden taitekohdat tyydyttävällä tarkkuudella. Päinvastoin on olemassa erittäin painavia syitä olettaa, että se on sekä teoriassa että käytännössä mahdotonta.

Miksikö se on mahdotonta? Perustelut vaatisivat aika syvällisen luotauksen mm. kaaosmatematiikan maailmaan, eikä tämä ole oikea foorumi sille. Sanottakoon kuitenkin, että markkinoiden ajoittaminen on mahdotonta pitkälti samasta syystä miksi sään ennustaminen muutamaa päivää pidemmäksi eteenpäin on – nykyaikaisista supertietokoneista huolimatta – edelleen mahdotonta; järjestelmä on perusluonteeltaan kaoottinen, syy-seuraussuhteet ovat lukuisat ja epäselvät ja pienetkin muutokset lähtöasetelmissa aikaansaavat suuria kumulatiivisia vaikutuksia. Markkinoiden ennustettavuutta vähentää edelleen se, että siinä missä sää perustuu fyysisiin ilmiöihin (ilmamassojen liikkeisiin) ja on sen johdosta ainakin teoriassa ”mallinnettavissa” niin markkinat rakentuvat tekijöistä (sinä, minä ja kaikki muut sijoittajat) joilla on vapaa tahto, eli kyky halutessaan itse vaikuttaa järjestelmään ja sen toimintaan.

Miksi sitten niin monet edelleen uskovat pystyvänsä ajoittamaan markkinoita, edellä esitetystä musertavasta todistusaineistosta huolimatta? Tässä astuvat kuvaan kaksi toisilleen lähekkäistä psykologista ilmiötä; ihmisten taipumus yliarvioida omia kykyjään sekä ihmisen taipumus (liioiteltuun) optimismiin. Markkina voi vain liikkua kahteen suuntaan; ylös tai alas. Kun heitetään kolikkoa niin lopputulos voi olla vain joko kruuna tai klaava; todennäköisyys, että tulee kruuna on 50 % ja todennäköisyys, että tulee klaava on 50 %. Todennäköisyysmatematiikan mukaan jos sata ihmistä heittävät kolikkoa neljä kertaa peräkkäin niin noin kuusi heistä (100 – 50% – 50% – 50% – 50% = 6,25) tulevat onnistumaan arvaamaan kaikki neljä heittoa oikein. Harvat kolikonheittäjät ovat niin naiiveja, että uskoisivat voittosuman johtuvan mistään muusta kuin puhtaasta sattumasta. Sen sijaan maailma on pullollaan ”sijoittajaneroja” jotka ovat onnistuneet ajoittamaan markkinan oikein muutaman kerran peräkkäin ja jotka ovat tosissaan alkaneet ajattelemaan, että ”meiltähän tämä käy!” Ihmismieli on lisäksi ohjelmoitu muistamaan onnistumiset ja unohtamaan epäonnistumiset, mikä vääristää käsitystä edelleen.

Tässä vaiheessa monet lukijat ehkä kysyvät itseltään, että entäs sitten? Osakemarkkinoiden menestyksekäs ajoittaminen voi ehkä olla mahdotonta, mutta mitäs se haittaa jos yrittää? Valitettavasti joudumme taas heittämään kylmää vettä niskaan; yritykset ajoittaa markkinat ovat monestakin syystä hölmöläisten hommaa. Alla luetellaan tärkeimmät perustelut: (a) koska osakemarkkinoiden pitkän aikavälin kehityssuunta on nouseva (ja koska, kuten edellä esitettiin, kaikki yritykset ajoittaa markkinat ovat puhdasta sattumankauppaa) niin jotta strategia olisi menestyvä niin yli puolet ajoitusyritysten pitäisi onnistua; koska tulokset ovat puhtaasti sattumanvaraisia niin tämä on pitkässä juoksussa mahdotonta. Kaikilla yrityksillä ajoittaa markkinat on siis negatiivinen tuotto-odotus, eli pitkässä juoksussa tämä strategia häviää aina. (Tilanne muistuttaa rulettia; lyhyessä juoksussa tulos on sattumanvarainen, mutta pitkässä juoksussa talo voittaa aina pelaajan kustannuksella. Toinen osuva vertauskuva olisi kolikonheittokilpailu, jossa kruunalla voittaa yhden euron, mutta klaavalla häviää kaksi – kukaan järkevä ihminen ei suostuisi peliin); (b) Yritykset ajoittaa markkinat tuovat mukanaan ylimääräisiä (ja turhia) kustannuksia (osto ja myyntikulut, verot yms.) jotka pahentavat yllä kuvattuja epäkohtia entisestään.

Miten sitten suhtautua osakemarkkinoihin, jos hyväksymme väittämän, että lyhyen aikavälin hintakehitystä ei voi ennustaa eikä markkinoita näin ollen kannata yrittää ajoittaa? Mieleen tulee kolme toisiaan täydentävää strategiaa.

Ensimmäinen on vaihtoehtoiset sijoitukset – strategia. Näiden tärkeimpänä tehtävänä on toimia sijoitussalkun iskunvaimentajina, sillä perinteisten sijoitusten arvonkehityksen välillä vallitsee usein voimakas positiivinen korrelaatio, siis sijoitusten arvot liikkuvat samanaikaisesti ja samansuuntaisesti. Esimerkiksi finanssikriisin aikana sekä osakkeiden, velkakirjojen että kiinteistöjen arvot laskivat voimakkaasti. Vaihtoehtoisten sijoitusten arvonkehitys ei vastaavasti korreloi perinteisten sijoitusluokkien kanssa. Osa vaihtoehtoisista sijoituksista ei korreloi lainkaan perinteisten kanssa, jolloin arvonkehitykset ovat täysin toisistaan riippumattomia,  osalla puolestaan korrelaatio on negatiivista, jolloin toisen arvo nousee toisen laskiessa.  Sijoitussalkku, joka sisältää sekä perinteisiä että vaihtoehtoisia sijoituksia, kestää hajautuksen ansiosta paremmin kriisejä (esim. talouden taantumaa), kuin pelkästään perinteisistä sijoituskohteista rakennettu salkku.

Toinen suositeltava strategia on sijoitushorisontin pidentäminen.  Käytännön esimerkki valaisee asiaa: S&P 500 indeksillä on jaksolla 1929 – 2009 ollut 56 positiivista vuotta ja 24 negatiivista vuotta, eli keskimäärin 30 % vuosista (noin yksi vuosi kolmesta), on tuottanut tappiota. Kun jaamme saman aikajakson liukuviin kymmenen vuoden jaksoihin, suhde muuttuu dramaattisesti. Kyseisenä aikana on ollut 71 positiivista kymmenen vuoden jaksoa ja vain 2 negatiivista, eli keskimäärin alle 3 % kymmenen vuoden jaksoista ovat olleet tappiollisia (ensimmäinen negatiivinen jakso oli 30 -luvun suuren laman aikoihin ja toinen 2007 alkaneen finanssikriisin yhteydessä).

Kolmas tapa sijoittaa menestyksekkäästi heilahtelevassa markkinassa on aktiivinen osakepoiminta. Siinä isosta joukosta yhtiöitä valitaan ne, joilla arvioidaan olevan eniten nousupotentiaalia ja joiden osakkeet ovat riittävän edullisia.

Pörssin kehityksestä puhuttaessa käytetään yleisesti termejä nousu- tai laskumarkkina. Voidaan sanoa, että on olemassa myös kolmas markkinatyyppi, jota joskus kutsutaan sivuttaiseksi markkinaksi. Sivuttainen markkina kuvaa aikaa, jolloin markkina ”sahaa” edestakaisin, mutta jonka pitkän aikavälin suunta on sivuttainen. Sivuttaisessa markkinassa sijoittaminen on kuin vuoristoradassa ajaminen; välillä mennään ylös ja sitten taas alas, mutta matka päättyy samalle tasolle, mistä se alkoikin. Monet talousviisaat ovat sitä mieltä, että eurokriisin, velkaantumisen yms. johdosta on hyvinkin todennäköistä, että seuraavat kymmenen vuotta maailman pörsseissä tullaan näkemään juuri tällaista sivuttaisliikettä. Vaikka markkinat kokonaisuudessaan eivät liiku suuntaan tai toiseen, se ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö yksittäisten yhtiöiden arvot voisi liikkua paljonkin. Muutokset yksittäisten yhtiöiden arvoissa ovat olleet hyvinkin voimakkaita (esim. Apple / Nokia) ja kaikki viittaa siihen, että tämä trendi tulee jatkumaan. Sivuttaisessa markkinassa paras tapa tehdä rahaa osakkeilla  on juuri (onnistunut) osakepoiminta.

HCP tarjoaa kahta osakepoiminnalle perustuvaa strategiaa; HCP Pysyvä kilpailuetu osakestrategia sekä HCP Markkinaneutraali osakestrategia.

HCP Pysyvä kilpailuetu on klassinen (long-only) osakepoiminta strategia, joka pyrkii tunnistamaan alhaisesti (tai ainakin kohtuullisesti) hinnoiteltuja yhtiöitä, joilla on huomattava ja pitkäaikainen kilpailuetu ja jotka lisäksi hyötyvät maailmaa muokkaavista megatrendeistä. Strategia seuraa ns. keskitetyn sijoittamisen filosofiaa, eli sijoitukset keskitetään noin 8 – 15 syvästi analysoituun yhtiöön. Näin pyritään maksimoimaan aktiivisen osakepoiminnan hyödyt. Strategialla on erittäin pitkä sijoitushorisontti, joka ”aika-arbitraasin” kautta pyrkii hyödyntämään markkinoiden lyhytjänteisyyttä. Vuosina 2009 – 2011 strategia tuotti yli 90 %, kun samana jaksona Helsingin pörssi tuotti vajaat 30 %.

HCP Markkinaneutraali osakestrategia (long-short) ostaa aliarvostettuja osakkeita kurssinousun toivossa ja myy lyhyeksi yliarvostettuja osakkeita kurssilaskun toivossa. Strategia on vuodesta 2000 tuottanut keskimäärin reilut 10 % vuodessa. Niille, jotka pitävät tätä vaatimattomana lukuna, muistutettakoon, että samana ajanjaksona Helsingin pörssi ei ole tuottanut juuri mitään (paitsi vatsahaavoja vuoristoradassa mukana olleille). Toinen Markkinaneutraalin osakestrategian hyvä puoli on suhteellisen tasainen tuotto.  Strategian ainoana tappiollisena vuotena (2008) se laski noin 16 % kun samana vuonna Helsingin pörssi romahti lähes 50 % (vuoden alusta strategia on tuottanut +9%).

Olemme vahvasti sitä mieltä, että syvällisellä yritysanalyysillä ja vaihtoehtoisilla sijoituksilla  pystyy saavuttamaan tuottoa myös heiluvassa sivuttaismarkkinassa ja suhdanteista riippumatta. Kova työ ja rohkeat näkemykset palkitaan, etenekin kun markkina samalla on kyllästetty indeksi- ja ETF-tuotteilla, kaappi-indeksirahastoilla, viisivuotiailla ”pääomaturvatuilla” sijoituslainoilla ja muilla passiivisilla sijoituksilla. Pelitilaa rohkealle riittää.

Varainhoitaja työskentelee finanssialan yrityksessä ja yritys säätelee paljolti millä ehdoilla varainhoitaja toimii asiakkaan eduksi. Varainhoitajan tulisi auttaa asiakasta hänen pankkiasioiden hoidossa, kiinteistöasioissa, juridisissa talousasioissa, veroasioissa ja sijoitusvarallisuuden hoidossa. Täydellinen avoimuus on yksi varainhoidon kulmakivi jota HCP pitää arvoistaan tärkeimpänä.

Finanssialan yrityksen tehtävät usein sekoitetaan varainhoitoon. Finanssialan yrityksen tehtävä saattaa olla kuukauden tuotteen myyminen, joka ei usein sovi asiakkaan sijoitussalkkuun. Tämä on hyvä erottaa siitä mitä HCP pitää asiakkaalle arvokkaana eli oikeiden sijoituskohteiden löytämisen jolla pystytään hajauttamaan asiakkaalla jo olevaa omaisuutta. Esimerkiksi jos asiakas omaa jo suomalaisen osakesalkun, emme suosittele lisäämään painoa osakkeissa vaan katsomme asiakkaalle hänen riskiprofiiliin sopivan kohteen joka ei ole riippuvainen osakemarkkinoiden suunnasta.

On olemassa myös myyntiorganisaatioita, jotka myyvät kolmannen osapuolen tuotteita asiakkaille. Näiden kanssa kannattaa olla erityisen varovainen, sillä myyjän intressit saattavat olla täysin asiakkaan edun vastaisia. Myyjä saa provision myydystä tuotteesta ja heitä kiinnostaa myydä tuotetta joka tuottaa heille eniten. Tämä ei kuitenkaan takaa asiakkaalle parasta sijoituskohdetta kyseisestä pääomaluokasta, vaan huonoimmassa tapauksessa sijoituskohde saattaa olla niin kallis, että asiakas ei saa hänelle kuuluvaa tuottoa. HCP ei ota myyntikomissiota eikä työntekijöille anneta bonuksia, joten ainut tapa miten HCP saa komissioita on pitkäaikaisella asiakassuhteella. Kuitenkin asiakkaalla on aina oikeus vaihtaa varainhoitajaa, jos ei ole tyytyväinen HCP:n palveluun. HCP ei sido asiakasta merkintä tai lunastuspalkkioin vaan asiakas maksaa palvelusta päivittäin niin kauan kun hän on asiakkaana.

Ota yhteyttä niin kerromme varainhoidosta enemmän.

Elias Koski

elias.koski@helsinkicapitalpartners.fi

http://www.helsinkicapitalpartners.fi/hcp/elias-koski

09 689 88 481

0400 717 886

HCP Black rahastomme on tuottanut 7% aloitushetkestään, joka oli vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä. Rahastomme laaja hajautus eri pääomaluokkien välillä on merkittävästi vähentänyt realisoitunutta riskiä. On hyvä huomata, että nousumarkkinassa myös Black  nousee, mutta toki suhteessa vähemmän (vuosi 2010). Riskienhallinnan todellinen arvo korostuu laskumarkkinassa (2011), jolloin Blackin kehitys on ollut huomattavan vakaata. Pahimmillaan rahastomme putosi 9% huipustaan, kun Helsingin pörssi laski 34% ja globaalisti pörssit laskivat 18% (vihreällä HCP Black, osakeindeksit; valkoinen MSCI World, oranssi HEX25).

HCP BLACK – nousumarkkinassa 2010

HCP BLACK – laskumarkkinassa 2011

Pysyvä Kilpailuetu strategia – HCP Black rahastossa 22% painolla

Pysyvä Kilpailuetu strategiamme on ollut toimiva tapa omistaa osakeriskiä. Osakkeet ovat korkeariskisimpiä sijoituksistamme ja kuten kuvaajasta näkyy heilahdukset osakkeissa ovat meilläkin suuria. Koska pääomaluokkana osakkeet on korkeariskinen on mielestämme syytä panostaa tässä pääomaluokassa kohteisiin joissa on hyvin suuri tuottopotentiaali.

Silloin kun haemme tasaisempaa kehitystä ja matalampia vuosituottoja, sijoitamme mieluummin velkakirjoihin niiden rajallisemman riskin vuoksi. Velkakirjoissahan on kohdeyhtiön antama pääomaturva, eli sijoitetun pääoman saa takaisin kaikissa muissa tapauksissa paitsi konkurssissa.

Velkakirjastrategia – HCP Black rahastossa 14% painolla

Velkakirjastrategiaamme olemme hallinnoineet hyvin aktiivisesti. Helmikuussa 2009 aloitimme sijoittamalla Storan 2010 erääntyviin velkakirjoihin. Tämän velkakirjan tuoton tultua pääosin realisoiduksi 3%:n kuponkituoton  ja 4.6%:n arvonnousun jälkeen myimme sen pois tammikuussa 2010. Toukokuussa 2009 aloitimme hankinnat pidemmässä Stora 2014 velkakirjassa, jonka myimme 6%:n kuponkituoton ja noin 20%:n arvonnousun saavutettuamme kesäkuussa 2010. Lyhyempien velkakirjojen tuottotasojen laskettua (arvonnousun myötä) siirryimme Storan 2036 erääntyvään velkakirjaan, josta on muodostunut eräänlainen kestosuosikki, tarjoaahan se edelleenkin 8.5%:n vuotuista dollarituottoa. Emme kuitenkaan ole tyytyneet pitämään passiivisesti velkakirjaa salkuissamme, vaan olemme aktiivisesti ostaneet ja myyneet sitä hinnan liikkuessa suotuisasti suhteessa UPM 2027 velkakirjaan, joka riski-/tuottoprofiililtaan vastaa melko hyvin Stora 2036 velkakirjaa.

Kuvaajassa Stora 2036 sekä UPM 2027 velkakirjojen hinta (kuvattu tuotto ei huomioi kuponkikorkoa), Stora vihreällä ja UPM sinisellä.

Velkakirjat sijoitusteeman puitteissa hyödynsimme myös velkakirjarahastoa jonka sijoitusanalyysillämme löysimme analysoituamme maailman kaikki tarjolla olevat high yield rahastot. Ostaessamme rahastoa maaliskuussa 2009 vuosituottotaso rahaston salkun velkakirjoissa oli keskimäärin 17% p.a.! Ennen vuoden 2009 loppua myimme pois omistuksemme tässä korkorahastossa 28%:n voitolla. Tämä sijoitus oli sitä hankittaessa arviomme mukaan riski-/tuottoprofiililtaan erinomainen ja näin jälkikäteen voi todeta sen olleen aivan poikkeuksellisen tuottava suhteessa riskiinsä. Talouden fundamentti jota tässä hyödynsimme oli realisoituneet konkurssit suhteessa vuosituottotasoon velkakirjassa eli hinnoiteltuun konkurssin todennäköisyyteen (kuvaajissa: Moodys realized speculative default rate).

Kansainväliset kiinteistöt strategia – HCP Black rahastossa 9% painolla

Kansainväliset kiinteistöt strategiamme, kuvaajassa valkoisena, on tuonut  yhteensä 18%:n tuoton huhtikuusta 2010. Strategia on tuottanut paremmin kuin vastaavat kiinteistösijoitusrahastot (kuvaajassa oranssilla Bloombergin vertailuryhmä). Näkemyksemme on, että kansainväliset kiinteistöt tarjoavat edelleen erinomaista tuottopotentiaalia sijoittajalle, ovathan kiinteistöjen arvot ulkomailla kokeneet merkittävän korjausliikkeen vuoden 2007 tasoista, kun vastaavasti Suomessa hinnat ovat tänä päivänä lähes huippulukemissa. Vaikka suhtaudumme hyvin varautuneesti maailmantalouden tilaan, ovat laadukkaat kiinteistöt kuitenkin omaisuuserä, joka kestää makrotalouden heilahtelut suhteellisen hyvin, ja samalla tarjoaa tehokasta inflaatiosuojaa, mikäli sellaista tarvitaan. Myös tässä sijoitusteemassa olemme sijoitusanalyysimme avulla tutkineet maailman kaikki 1656 kiinteistörahastoa löytääksemme mielestämme parhaan vaihtoehdon.

Talouden fundamentit joita tässä hyödynnämme, ovat maailmalla romahtaneiden asuntojen absoluuttinen hinta (kuvaaja: house prices to income) sekä suhteellinen hinta Suomen asuntomarkkinaan (kuvaaja: reaalihintaindeksi).

Suhdanneriippumattomat sijoitusstrategiat – HCP Black rahastossa 32% painolla

Noin kolmannes asiakasvaroistamme on sijoitettuna täysin taloussuhdanteista riippumattomiin kohteisiin, kuten esim. luonnonmullistusvakuutuksiin sekä useampiin eri suojastrategioihin. Alla kaksi suurinta käyttämäämme taloussuhdanteista riippumatonta strategiaa. Vakuutusstrategiamme on tuottanut 16% aikana, jolloin osakkeet ja lähes kaikki omaisuusluokat romahtivat (kuvaaja: valkoisella vakuutusstrategiamme, oranssilla MSCI World ja keltaisella HEX25).

Pidempään käytössämme ollut suojastrategia on  tuottanut 1.4%. Erityisen merkillepantavaa strategiassa on se, miten tuotto oli voimakkainta juuri kesällä 2011, kun osakemarkkinat ja useimmat muutkin pääomaluokat romahtivat. Juuri tämä ominaisuus luo arvoa vähentämällä asiakassalkkujen kokonaisriskiä (kuvaaja: valkoisella suojastrategiamme, oranssilla MSCI World, keltaisella HEX25).

Uskomme että ahkeruus ja rohkeus katsoa laajasti kaikkia pääomaluokkia ja tarjontaa maailmalta, antaa omaisuudenhoidollemme voimaa ja menestymisen mahdollisuutta tänä mustan lohikäärmeen vuonna.

Yhteistä valuuttaa Euroopan alueelle on suunniteltu jo kuitenkin vuodesta 1969 ja vuonna 1979 otettiin Euroopan rahayksikkö ECU käytöön – tässä järjestelmässä jäsenvaltiot sopivat +-2,25% vaihteluvälistä omissa valuutoissaan. Jacques Delorsin johdolla Euroopan komissio pääsi lähemmäs nykyistä EMUa vuonna 1992 ensimmäisen Maastrichtin sopimuksen myötä. 1995 ECU muuttui euroksi ja 1999 euro otettiin käyttöön laskentavaluuttana. Suomi tuli mukaan vasta viimeisessä vaiheessa, mutta on ollut eurossa mukana alusta lähtien sen käyttöönottovuodesta 1999.

Euron arvoa voidaan verrata dollariin jo ennen vuotta 1999 ja vuonna 1985 ECUn arvo oli dollariin verraten 0,688. Euron arvo on edelleen yli 10 vuoden keskiarvon, mutta pysyykö euro yli pidemmän keskiarvonsa ja kuinka kauan?

HCP:n mielestä on varsin luontevaa jatkaa 2010 aloitettua strategiaa, jossa sijoituksia hajautetaan eurosta muihin valuuttoihin. 2011 oli sijoittajalle vaikea vuosi, mutta HCP:n strategiat ovat pitäneet pintansa varsin hyvin.

2011 jatkoimme suojastrategiaamme ja lisäsimme siihen vaihtoehdon jossa sijoituksen voi tehdä renminbi määräisenä (14,29% aloituksesta 28.6.2011) - sama löytyy mm. myös CHF, USD ja AUD määräisenä. Tämän strategian lisäksi olemme hakeneet teemaan sopivan kiinteistörahaston (viime vuoden tuotto -2,86%), joka sijoittaa pitkälti euroalueen ulkopuolelle ja on dollari määräinen.

Vakuutusstrategiamme (1. hankinta 1.4.2011 +13,77%) on myös dollarimääräinen ja velkakirjoja olemme hankkineet muissa valuutoissa kuin euroissa.

Osakesijoituksemme kuten pysyvä kilpailuetu strategia on myös pitkälti hajautettu euroalueen ulkopuolisille markkinoille, joissa uskomme olevan enemmän kasvupotentiaalia kuin taantuman uhan alla olevassa Euroopassa.

Näihin sijoituskohteisiin olemme päätyneet siitä yksinkertaisesta syystä että valtioiden ylivelkaisuus rasittaa markkinoita ja monien euromaiden alijäämät pakottavat edelleen velan kasvuun. Pelkästään Italian valtion on maksettava korkoja yli €50 miljardia tänä vuonna ja uudelleen rahoitettava yli €330 miljardia valtion velkaa. Useiden euromaiden korot ovat olleet kasvussa ja Italian 10 vuoden laina on ylittänyt 7% eikä EKP valtioiden velkakirjojen osto-ohjelma ole pystynyt laskemaan korkotasoja. On kovinkin mahdollista, että ostopuolella ei ole kohta enää ketään ja lisää tukitoimia vaaditaan, jossa ainoaksi vaihtoehdoksi jää ‘lender of last resort’ eli keskuspankin rahan painaminen.

Tästä seurauksena kaikkien euromaiden on hyväksyttävä nämä vaadittavat toimenpiteet ja koska EMU on poliittinen liitto saattaa joku euromaa jäädä tulevien tukipakettien ulkopuolelle. Tästä voi hyvinkin alkaa euroalueen kutistuminen ja epävarmuus ei ole hyvä asia euron ulkoiselle arvolle.

Tätä taustaa vastaan haluamme muistuttaa sijoitussalkkujen euroriskeistä. Jos salkkusi on vailla suojaa eurokriisiltä, niin ole yhteydessä omaisuudenhoitoomme. Tarjoamme ratkaisuja korkosijoituksista, aina kiinteistösijoituksiin joilla euroriskiä saadaan hajautettua pois salkusta.

Yksi ilmiö, joka koko viime vuoden vahvistui, oli ns. laatumaiden, kuten Yhdysvaltojen, Iso-Britannian, Saksan ja jossain määrin myös Suomen, valtionvelkojen historiallisen alhaiset tuottotasot. Perinteisesti tarkastelleen ilmiö on täysin outo, ovathan nämä ”laatumaat” kaikkea muuta kuin laatukunnossa. Yhdysvaltojen velka paisuu paisumistaan ja siellä on käynnissä talouspoliittinen umpikuja, joka tulee jatkumaan ainakin syksyn presidentinvaaleihin saakka. Eurooppa puolestaan on jo vaipunut taantumaan (virallisesti vielä kasvetaan, mutta tilastot laahaavat aina jälkijunassa) ja Suomen budjetti on historiallisen epätasapainoinen (Suomen valtio ottaa tänä vuonna yli seitsemän miljardia Euroa lisävelkaa, mikä vastaa noin kymmenen prosentin lisäystä nykyvelkaan).

Sijoittajat, jotka ostavat näiden valtioiden pidempiä kiinteäkorkoisia velkoja, ovat valmiita menettämään rahansa ostovoimaa, kun rahan arvon mittarina käytetään konsensus inflaatioennusteita. Riski / tuotto –suhde on epätasapainossa, niin paljon enemmän riskejä sisältyy sijoitukseen, joka tarjoaa kymmenen vuoden ajan vaivaista parin prosentin kiinteää tuottoa. Mutta toisaalta sanotaan, että markkinat ovat aina oikeassa, ja alallamme tunnettu tosiasia on, että fiksuimmat ja rationaalisimmat ihmiset löytyvät bondideskien äärestä, eivät osakepuolelta. Miten tämä sitten on mahdollista, ja miten meidän yksityissijoittajien tulisi toimia?

Ne, jotka ostavat velkakirjoja näillä alhaisilla tuotoilla, perustavat päätöksensä viimeisen 15 vuoden kehitykseen Japanissa. Siellä julkisen sektorin paisunut velka aiheutti pitkän taantuman ja deflaation. Vuosien ajan Japanin valtionvelan korko liikkui yhden ja kahden prosentin välillä, mutta deflaation (eli inflaation vastakohta, jossa hinnat laskevat ja rahan arvo nousee ajan myötä) ansiosta reaalituotot olivat positiivisia, ja mennen tullen löivät useimmat muut pääomaluokat, kuten esimerkiksi osakkeet ja kiinteistöt.

HCP:llä emme usko maailmataloudella olevan edessään Japanin kaltaista tulevaisuutta. Keskuspankkien elvytystoimet, jotka alkoivat 2008 pankkikriisissä ja jatkuvat edelleen, aiheuttavat pidemmällä aikavälillä enemmän hintojen nousu- kuin laskupaineita. Myös raaka-aineiden kasvava tarve kehittyvissä maissa tulee pidemmällä aikavälillä aiheuttamaan inflaatiota. Sitä myötä kun raaka-aineita kaivetaan ja pumpataan maaperästä, nousevat tuotantokustannukset; yksinkertaistaen, mitä syvemmälle mennään, sitä enemmän maksaa.

Valtionvelkojen alhaisiin tuottotasoihin liittyy erityispiirre, joka sijoittajan on hyvä huomioida. Perinteinen talousoppi perustuu logiikkaan, jossa yksittäisen sijoituksen tuoton tulisi olla riskitön korko lisättynä sijoituksen yksittäistä riskiä vastaavalla riskipreemiolla. Laskelmia tehdessä riskittömänä korkona käytetään yleisesti valtionlainojen korkoa. Koska valtionlainojen korkotaso on nyt historiallisen alhainen ja samalla muut perinteiset sijoitusluokat ovat kärsineet vaikeasta vuodesta, on se johtanut tilanteeseen, jossa lähes jokainen markkinoilta löytyvä osake tai yrityksen velkakirja vaikuttaa alihinnoitellulta suhteessa valtionlainoihin. Tähän ansaan sijoittajan ei pidä mennä. Valtioiden maksamat korot lainoilleen ovat epänormaalin alhaisilla tasoilla johtuen poliittisista riskeistä, eivät siksi, että niiden riskitaso sijoituksena olisi alhaisempi kuin normaalisti. Sama ilmiö liittyy kultaan, joka on perinteinen turvasatama, kun maailmassa kuohuu. Kullan hinta on noussut hyvin voimakkaasti muihin sijoitusluokkiin verrattuna, ja siksi pitää olla hyvin varovainen, jos perustaa sijoituspäätöksensä jonkun tietyn sijoituksen suhteelliseen halpuuteen kultaan nähden.

Sijoittajan tulee tarkastella jokaista sijoitustaan tai mahdollista uutta sijoitustaan yksittäistapauksena; analysoida tuottopotentiaali ja samalla arvioida poliittisten riskien (kuten esimerkiksi Euron hajoamisen) vaikutuksia kyseiseen sijoitukseen. Me emme omista Storan sekä UPM:n pitkiä bondeja siksi, että ne tuottavat niin paljon enemmän kuin Suomen valtion velkakirjat, vaan siksi, että niiden tarjoama absoluuttinen pitkän ajan tuotto (yli 8% vuodessa) on mielestämme korkea riskiin nähden. Sama pätee kaikkiin sijoituksiin, joita olemme rahastomme Blackiin tai suoraan asiakkaillemme tehneet. Jokainen sijoituksemme on käynyt läpi tarkan seulan, jossa on tarkasteltu juuri sen sijoituksen yksittäisiä ominaisuuksia, ei pelkästään suhteellista hinnoittelua muihin sijoitusluokkiin verrattuna.

Omaisuudenhoitomme vuoden 2012 sijoitusteema tulee olemaan tieto ja kova työ. On löydettävä ne sijoituskohteet, joiden absoluuttinen odotettu tuotto on korkea ja jotka samalla ovat mahdollisimman riippumattomia poliittisista riskeistä. Myllerrys tulee jatkumaan ja siksi on vältettävä virheitä. Samalla on kuitenkin tunnustettava, että virheitä tulee tapahtumaan ja onkin äärimmäisen tärkeää, että virheisiin puututaan ajoissa ja suoritetaan tarvittaessa korjaustoimenpiteitä. Edessämme on hyvin mielenkiintoinen sijoitusvuosi.

Tämä on aivan oikea huomio. Kuten jo ensi näkemältä huomaa niin suosittelemamme ratkaisut näyttävät usein jo silmämääräisesti katsottuna suhteellisen yksinkertaiselta; siinä missä useimmat kilpailijamme todennäköisesti olisivat koonneet mitä monimutkaisimman, kymmenistä tai jopa sadoista eri komponenteista koostuvan salkun niin meidän salkuissamme pistää ensiksi silmään niiden pelkistetty rakenne. Tämä ei ole sattumaa; uskomme, että yhä monimutkaistuvassa maailmassa kompleksisuus itsessään on riskin lähde, ja että näin ollen asiat kannattaa pyrkiä pitämään niin yksinkertaisina kuin on mahdollista optimaalista toiminnallisuutta uhraamatta. Albert Einsteinia lainataksemme: “Everything should be made as simple as possible, but not simpler.” Samaan hengenvetoon voisi todeta, että sijoitusalalla, niin kuin monella muullakin alalla, klassinen silmänkääntötemppu on piilottaa heikko laatu turhan monimutkaisuuden alle. Lainataksemme jälleen Einsteinia: “Any intelligent fool can make things bigger and more complex. It takes a touch of genius – and a lot of courage – to move in the opposite direction.”

HCP:n palkkiostruktuuri on huomiota herättävän yksinkertainen ja intuitiivisesti helposti ymmärrettävä. Kuten edellä esitimme niin turhaa kompleksisuutta on pyrittävä välttämään; asiat kannattaa pitää niin yksinkertaisina kuin on mahdollista optimaalista toiminnallisuutta uhraamatta. Varainhoidon palkkiorakenteet eivät ole tästä säännöstä poikkeus, päinvastoin.

kysyttyä: Yhtiönne on aika pieni. Eikö tällä ole negatiivinen vaikutus sijoituspalvelujen laatuun?

On totta, että HCP on nuori (perustettu 2007) ja toistaiseksi suhteellisen pieni yhtiö. Jotkut potentiaaliset asiakkaat ovat ilmaisseet huolensa siitä mahdollisuudesta, että tällä seikalla saattaisi olla negatiivinen vaikutus yhtiön sijoituspalvelujen laatuun. Sijoituspalvelun laadun (mitattuna aktiivisten sijoitusten riskikorjatulla ylituotolla) ja palveluntarjoajan koon (mitattuna hallinnoitavien varojen määrällä) välistä mahdollista korrelaatiota on tutkittu jonkun verran, mutta useimmissa tutkimuksissa ei olla pystytty osoittamaan mitään selvää yhteyttä (ks. esim. Chen et al. ”Does Fund Size Erode Mutual Fund Performance?” ) Sen sijaan monien suppeampien tutkimusten (ks. esim. Freund, ”Do Boutique Funds Have an Edge?”) sekä anekdotaaliseen tietoon nojautuvien lähteiden mukaan sijoitusyhtiön koon ja sijoitusten laadun välillä vallitsee negatiivinen korrelaatio, t.s. pienet sijoitusyhtiöt ovat yleensä parempia kuin suuret. Selitykseksi on esitetty mm. pienten sijoitusyhtiöiden korkeampaa yrittäjävetoisuutta ja vähemmän byrokraattista päätöksentekostruktuuria sekä suuriin organisaatioihin yleensä pesiytyvää konsensus-ajattelua joka tukahduttaa oikeasti luovat sijoitusideat kehtoonsa. (esim. Businessweek, 20.06.2005, Lewis Braham, ”Why Boutiques Have An Edge” )

kysyttyä: Yhtiönne on aika pieni. Eikö tämä ole riskitekijä? Mitä tapahtuu rahoilleni jos yhtiönne menee nurin?

Yksi sijoituspalvelun asiakkaiden päätöksentekoon vaikuttava seikka on vastapuoliriski, t.s. riski, että palveluntarjoaja ei syystä tai toisesta pysty täyttämään sopimuksen mukaisia maksu- yms. velvoitteitaan. Hyvä esimerkki toteutuneesta vastapuoliriskistä on tilanne jossa pankkitalletuksen tehnyt asiakas menettää talletuksensa pankin konkurssin yhteydessä. HCP on vielä suhteellisen pieni yhtiö ja pienet yhtiöt mielletään usein riskipitoisimmiksi kun suuret. Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä muistaa kaksi tärkeää seikkaa:

(a)   Rahastoyhtiötoiminta on toimiluvan alaista liiketoimintaa, ja toimilupa myönnetään vain yrityksille joiden sisäisten prosessiensa, vakavaraisuutensa, riskienhallintansa yms. puolesta katsotaan täyttävän lain huomattavan tiukat ehdot. HCP:llä on Suomen Finanssivalvonnan (FIVA) myöntämä rahastoyhtiötoiminnan toimilupa. Hakijayhtiön koko ei ole toimilupavaatimuksiin vaikuttava tekijä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että HCP:hen kohdistuvat laatu- ja turvallisuusvaatimukset ovat aivan yhtä kovat kuin miljardiluokassa painivilla kilpailijoillammekin;

(b)  Monet maallikkoasiakkaat pelkäävät, että sijoitusyhtiön pieni koko lisää yhtiön konkurssiriskiä ja sen myötä riskiä, että asiakas saattaisi menettää sijoituksensa yhtiön mahdollisessa konkurssissa. Tämä pelko pohjautuu perustavaa laatua olevaan väärinkäsitykseen sijoitus- ja rahastoyhtiöiden juridisesta rakenteesta; asiakasvarat eivät nimittäin tule osaksi yhtiön tasetta vaan ne pidetään tiukasti erillään, ja niitä ei siten voida käyttää esim. konkurssissa yhtiön velkojen maksuun. (Pankkitalletukset sen sijaan tulevat osaksi pankin tasetta, ja näin ollen pankin konkurssissa on olemassa todellinen riski, että asiakas menettää talletuksensa kokonaan tai osittain)

kysyttyä: Palkkiorakenteenne näyttää poikkeavan aika paljon tavanomaisesta. Te ette esimerkiksi sovella ns.  ”high water mark” –periaatetta, jota useat pitävät oikeudenmukaisena. Miksi?

HCP soveltaa sekä rahastossaan (HCP Black) että varainhoidossaan samaa palkkiostruktuuria (hallinnointipalkkio 1.0% p.a. sekä tuottosidonnainen palkkio, 10%:a tuotosta kuluvan vuosineljänneksen ajalta.) Palkkiostruktuurissa on ainakin kaksi piirrettä jotka poikkeavat alan vakiintuneesta käytännöstä:

(a) siinä ei sovelleta ns. ”high water mark” -periaatetta, sekä;

(b) tuottosidonnainen palkkio lasketaan absoluuttiselle tuotolle (eikä esim. vertailuindeksiin tai -korkoon sidotulle suhteelliselle tuotolle).

HCP:llä olemme tietoisia siitä, että palkkiostruktuurimme poikkeaa alan vakiintuneesta struktuureista, ja että se saattaa ensi näkemältä herättää kysymyksiä, pääasiassa koskien sen: (a) tasoa, sekä; (b) oikeudenmukaisuutta. High water mark” –periaate on tavallinen tapauksissa jossa varainhoitaja perii ns. tuottosidonnaista palkkiota, eli palkkionsuuruus on tavalla tai toisella sidottu sijoitussalkun tuottoon. Useimmat meistä kokevat sen intuitiivisesti epäoikeudenmukaisena jos varainhoitajalle maksetaan tuottosidonnaista palkkiota myös silloin kuin salkku on miinuksella. Tämän johdosta useaan varainhoitajaan ja rahastoon sovelletaan ns. high water mark” –periaatetta jonka mukaan tappiollisen jakson jälkeen ei saada periä tuottosidonnaista palkkiota ennen kuin salkun arvo on noussut aikaisemmalle maksimitasolleen.

”Maalaisjärjen” mukaan tämähän kuulostaa oikeudenmukaiselta ja sitä se varmasti onkin, mutta valitettavasti high water mark” –periaate tuo mukanaan muita, vähemmän itsestään selviä ongelmia. Vakavin high water mark” –periaatteeseen liittyvä ongelma on ns. päämies–agentti -ongelma (eng. ”agent-principal” -problem), eli vääristyneiden kannustimien synnyttämä intressiristiriita päämiehen ja hänen palkkaamansa ”agentin” (tässä tapauksessa varainhoitajan) välillä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos salkku on miinuksella niin high water mark” –periaate luo kannustimen varainhoitajalle ottaa sijoituksissaan lisää riskiä siinä toivossa, että hän näin saisi salkun tuoton ”kurottua umpeen” ja tuottosidonnaisen palkkion jälleen tikittämään, vaikka tämä ei välttämättä ole asiakkaan edun mukaista, päinvastoin.

Katsomme, että edellä mainittu potentiaalinen eturistiriita edustaa asiakkaalle pitkässä juoksussa suurempaa riskiä kun se, että varainhoitaja poikkeustapauksissa perii tuottosidonnaista palkkiota silloinkin kun salkulla on takanaan tappiollinen kausi. Palkkiostruktuurimme on tietoisen valinnan tulos. Ei ole olemassa täydellisiä palkkiostruktuureja, ja kaikissa struktuureissa esiintyy erityyppisiä ja -asteisia ongelmia. Olemme toisin sanoen päättyneet siihen, että vaikka valitsemamme palkkiostruktuuri ei missään nimessä ole täydellinen niin se on todennäköisesti useasta huonosta vaihtoehdosta vähiten huono.

kysyttyä: Paljonko palvelunne maksaa? Oletteko keskimääräistä halvempi vai keskimääräistä kalliimpi varainhoitaja?

Yksi asia yhdistää melkein kaikkia kauppoja, ajasta, paikasta ja kaupan kohteesta riippumatta; ostajan mielestä hinta on turhan korkea ja myyjän mielestä hinta on turhan matala. Varainhoitopalvelut eivät ole tästä poikkeus. Varainhoitopalvelujen ”oikean” hinnan määritteleminen ja hintojen vertailu on myös muista syistä hankalaa; palvelu on abstrakti, tuloksiin vaikuttaa voimakkaasti – paitsi varainhoitajan kyvyt ja ahkeruus – myös puhdas sattuma, ja esimerkiksi parturipalveluihin verrattuna varainhoito on monimutkaista toimintaa jonka laatua ulkopuolisen on vaikea arvioida. Useasta syystä johtuen on usein myös vaikeaa muodostaa tarkkaa käsitystä siitä, paljonko varainhoitaja loppujen lopuksi perii palkkioita palveluistaan (ks. seuraava kysymys koskien palkkionpalautuksia). Hyvänä esimerkkinä strukturoidut tuotteet kuten indeksilainat.

Omaisuudenhoidon palkkioiden ohella myös omaisuudenhoidon sisältö on usein hankalasti hahmotettavissa. Hyvänä esimerkkinä ns. ”kaappi-indeksi” -rahastot, eli rahastot joita markkinoidaan aktiivisina rahastoina mutta jotka strategiansa ja struktuurinsa puolesta ovat de facto indeksirahastoja. Näissä rahastoissa yhdistyvät aktiivisen ja passiivisen salkunhoidon huonoimmat puolet; aktiivisen korkeat kulut ja passiivisen alhaiset tuotot. Valtaosa suurten pankkien markkinoimista osakerahastoista voidaan katsoa olevan kaappi-indeksirahastoja. Toinen vakava ongelma ovat alalle pesiytyneet piilokustannukset (esim. ns. ”palkkionpalautukset” eli ”kick-back”:it).

Toisaalta me haluamme edelleen uskoa, että valveutuneet asiakkaat ovat valmiita maksamaan laadukkaasta palvelusta. HCP painottaakin hinnoittelupolitiikassaan: (a) kohtuullisuutta, ja; (b) läpinäkyvyyttä. HCP soveltaa sekä rahastossaan (HCP Black) että varainhoidossaan samaa palkkiostruktuuria (hallinnointipalkkio 1.0% p.a. sekä tuottosidonnainen palkkio, 10%:a tuotosta kuluvan vuosineljänneksen ajalta.) Jos käytämme esimerkiksi 7 % vuotuista tuotto-olettamaa niin HCP:n asiakas maksaa palvelustaan vuodessa noin 1,65 % sijoitetusta pääomasta. Tämä on aika tarkkaan Suomalaisten osakerahastojen perimien palkkioiden keskiarvo (lähde: Arvopaperi 9/2008 –lehti.) Uskomme tämän lisäksi vilpittömästi, että jos useimpien kilpailijoidemme perimät piilokustannukset otettaisiin mukaan laskelmiin niin HCP löytyisi hintavertailuissa alemmasta kvartiilista.

kysyttyä: Teette suuren numeron siitä, että yhtiönne palauttaa asiakkailleen kaikki palkkionpalautukset. Mitä ”palkkionpalautukset” ovat ja miksi pidätte niitä niin tärkeinä?

Palkkionpalautukset tai kannustimet ovat Suomen arvopaperimarkkinalain luvun 4 1 §:n 3. momentin määritelmän mukaisesti sijoitus- tai oheispalvelun tarjoamisen yhteydessä kolmannelle osapuolelle annettavia tai tältä saatavia maksuja ja muita etuja. Tyypillinen tilanne jossa palkkionpalautuksia maksetaan ja vastaanotetaan on tilanne jossa omaisuudenhoitajan asiakkaana oleva piensijoittaja ostaa salkkuunsa ulkopuolisen rahastoyhtiön rahaston osuuksia. Tässä tapauksessa omaisuudenhoitaja siis toimii ”välikätenä”. Ostettaessa rahasto-osuuksia on tavallista, että rahastoyhtiö perii ns. merkintäpalkkion. Samoin on tyypillistä että rahastoyhtiö laskuttaa hallinnointipalkkiota. Merkintäpalkkio voi korkeimmillaan olla useita prosentteja merkintäsummasta samoin kuin vuotuinen hallinnointipalkkio. Näissä tapauksissa on tavallista, että rahastoyhtiö jälkikäteen maksaa takaisin osan merkintä- ja hallinnointipalkkiosta omaisuudenhoitajalle. Esimerkiksi  tällaista välikädelle ”palautuksena” maksettua palkkion osaa kutsutaan ”palkkionpalautukseksi”.

Käytännössä palkkionpalautus on siis välityspalkkio jolla välikätenä toimivaa tahoa palkitaan tehdystä myyntityöstä. Välityspalkkioissahan ei sinänsä ole mitään epäilyttävää, (voidaan esimerkiksi sanoa, että vähittäiskauppa elää välityspalkkioilla, t.s. jälleenmyyntikatteilla) mutta jos niiden maksaminen ja vastaanottaminen tapahtuu loppuasiakkaalta salassa niin niillä saattaa olla haitallisia sivuvaikutuksia.

Palkkionpalautusten maksaminen on sijoitusalalla erittäin tavallista, ja monille pankkiiriliikkeille ja omaisuudenhoitoyrityksille ne muodostavat huomattavan osan tuloista.

Rahoitus- ja sijoitusalalla maksettavat palkkionpalautuksilla on ainakin kolme haitallista sivuvaikutusta: (a) ne kannustavat omaisuudenhoitajaa maksimoimaan vastaanotettuja palkkionpalautuksia (sen sijaan että omaisuudenhoitaja puhtaasti ajaisi päämiehensä etua ja pyrkisi maksimoimaan asiakkaan salkun arvon) ja saattavat näin ollen vaarantaa omaisuudenhoitajan objektiivisuuden ja riippumattomuuden; (b) ne ovat asiakkaan salkun kokonaistuottoa nakertava lisäkustannus, ja; (c) ne muodostavat piilokustannuksen joka vaikeuttaa palvelun kokonaishinnan hahmottamista ja eri palveluntarjoajien hintatason vertailua.

Palkkionpalautuksista ja niihin liittyvistä ongelmista keskustellaan hämmästyttävän vähän. Yksi syy hiljaisuuteen saattaa olla se, että aihe on abstrakti ja monille kuluttajille tuntematon. Voidaan myös olettaa, että sijoitusalalta leipänsä saavat mielellään ylläpitävät heille rahanarvoista tietämättömyyttä sen sijaan, että kyseenalaistaisivat tätä käytäntöä. HCP pitää lähtökohtaisesti vallitsevaa palkkionpalautuskäytäntöä eettisesti kestämättömänä. HCP onkin tietääksemme ainoa Suomessa toimiva sijoitusyhtiö joka asiakassopimuksissaan on kirjallisesti sitoutunut palauttamaan asiakkailleen kaikki palkkionpalautukset ja niihin rinnastettavat etuudet.

Kolmasosa rahastomme HCP Blackin sijoituksista hyötyy suoraan dollarin arvon noususta. Näin pyrimme hyötymään Yhdysvaltojen talouden suhteellisesta vahvuudesta euroalueeseen verrattuna sekä tasoittamaan euro-riskiä ja takaamaan asiakkaillemme ostovoimaa, vaikka eurolle kävisi huonosti.

Blackin osakepaino syvästi tutkimissamme pysyvän kilpailuedun osakkeissa on nyt 22 prosenttia. Yhtiöistä yksikään ei keskity kasvustrategiassaan ensisijaisesti Euroopan markkinaan. Strategian osakkeilla olemme hyödyntäneet voimakkaita markkinaheilahteluja vaihtelemalla osakepainoa välillä 19 – 25 prosenttia.

Lähes täysin taloussuhdanteista riippumattomissa sijoituksissa on tällä hetkellä noin puolet Blackin varoista. Näiden vaihtoehtoisten sijoitusten  vuosituottotavoite on taloussuhdanteista riippumatta 10 prosenttia.

Edelleen omistamme mieluummin laadukkaiden yhtiöiden velkakirjoja, kuin osakkeita, koska pitkäaikaiselle sijoittajalle niissä on huomattavasti matalampi tappioriski. Velkakirjoista sijoittaja saa korot ja viimeisenä päivänä pääoman takaisin aina, ellei yhtiö ole mennyt konkurssiin (jolloin osakkeenomistajat ovat jo ehtineet menettää kaiken, mutta velkojille jää kuitenkin yhtiön jäljelle jäänyt omaisuus jaettavaksi). Olemme löytäneet asiakkaillemme markkinoilta velkakirjoja, joissa tuotot ovat hyvinkin korkeita, jopa toistakymmentä prosenttia vuodessa.

Kaikki rahastomme hyödyntämät strategialohkot ovat asiakkaidemme käytettävissä myös yksilöllisessä omaisuudenhoidossamme. Näin asiakas voi esimerkiksi hankkia meiltä turvaavat ja tuottavat vaihtoehtoiset sijoitukset jo olemassa olevan osakesalkun suojaksi. Jotta voimme parhaalla mahdollisella tavalla rakentaa yksittäiselle asiakkaalle optimaalisen sijoitusratkaisun, on tärkeää, että meillä on mahdollisimman hyvä tietotaso asiakkaan kokonaisvarallisuudesta ja eri sijoituksista, joita hän omistaa. Mielellämme analysoimme asiakkaiden kokonaistilanteen, vaikka varoista osa olisikin muualla hoidettuja.

圆 sijoituksemme

Taustaa

Renminbi (perinteiset merkit: 人民幣, yksinkertaistetut merkit: 人民币, pinyin: rénmínbì, kirjaimellisesti kansan raha) on Kiinan kansantavallan virallinen rahayksikkö, jota laskee liikkeeseen Kiinan keskuspankki. Valuutan perusyksikkö on yuan (元), joka muodollisesti kirjoitetaan 圆 väärennösten vaikeuttamiseksi. 1 yuan = 10 jiao (角) = 100 fen (分). Renminbin suurin seteli on 100 yuan ja pienin kolikko 1 fen (Lähde: Wikipedia).

Valuutan arvo

On olemassa eri tapoja mitata valuutan arvo. Maallikoille tutuin lienee virallinen vaihtokurssi joka on se hinta jonka turisti maksaa vaihtaessaan rahaa ennen ulkomaanmatkaa. Tätä kirjoittaessa (17.11.2011) virallinen Euro / Renminbi vaihtokurssi on 8,55 eli yhdellä eurolla saa reilut kahdeksan Renminbia.

Valuutan arvoa voidaan myös mitata ostovoimapariteetilla (eng. Purchasing power parity, PPP), joka kertoo arvion vaihtokurssista, joka tarvitaan muuttamaan kahden maan valuuttakurssit ostovoimaltaan yhtäläisiksi.

Käytännön esimerkki: jos käytämme ostovoiman mittarina tietyn auton – sanokaamme vaikka Toyota Yariksen – hintaa, niin ostovoimapariteetti lasketaan seuraavasti.

Toyota Yariksen hinta Suomessa: 20.000 Euroa

Toyota Yariksen hinta Kiinassa: 60.000 Renminbia

Hintojen perusteella laskettu ostovoimapariteetti = 60.000 / 20.000 = 3. (Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että yhden Euron (Toyota Yaris -autoilla mitattu) ostovoima on kolme Renminbia.)

Mutta hetkinen; virallinen vaihtokurssihan on reilut 8 Renminbia! Mistä moinen huima ero? Yksi tapa selittää virallisen vaihtokurssin ja ostovoimapariteetin välinen ero on sanoa, että Renminbi on – Toyota Yaris -autoilla mitattuna – noin 60 % ((3-8) / 8 * 100 = 63 %) alihinnoiteltu Euroon nähden.

Ostovoimapariteetilla mitattuna Renminbi onkin tällä hetkellä huomattavan alihinnoiteltu euroon nähden. Vaikka kaikki ostovoimapariteettia kuvaavat luvut ovat (karkeita) arvioita, niin eri tilastojen (esimerkiksi Economist –lehden ylläpitämä ”Big Mac” -indeksi) mukaan Renminbi oli  heinäkuussa 2011 euroon nähden tarkastelutavasta riippuen noin 70 – 30 % alihinnoiteltu! Näin ollen Renminbin arvon pitäisi nousta reippaasti euroon nähden ennen kuin valuutat olisivat ostovoimapariteetilla mitattuna jokseenkin samanarvoiset.

Lähde: THE Economist’s Big Mac index is a fun guide to whether currencies are at their “correct” level.

Miksi keskustelemme ostovoimapariteetista? Siksi, että vakiintunen käsityksen mukaan erot ostovoimapariteetissa tasaantuvat ajan myötä.

Tämä seuraa suoraan niin sanotusta “Yhden Hinnan Laista”, joka on talousteoriassa laajasti hyväksytty väittämä jonka mukaan tehokkailla markkinoilla identtisellä tuotteella voi olla vain yksi hinta.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että edellyttäen, ettei kaupankäyntiä tavalla tai toisella rajoiteta keinotekoisesti, niin myyjät hakeutuvat sinne missä hinta on korkein, ja vastaavasti ostajat hakeutuvat sinne missä hinta on matalin. Kyseistä tilannetta, eli tilanne, jossa voidaan saada voittoa ilman riskiä (ostamalla jotakin halvalla ja myymällä se jossakin muualla kalliilla) kutsutaan arbitraasiksi.  Kysynnän ja tarjonnan lain mukaisesti kaupankäynti jatkuu kunnes kysyntä ja tarjonta kohtaavat, minä hetkellä markkinat saavuttavat tasapainon (ja sammalla yhden – ja vain yhden – hinnan).

Taloustieteissä toimivan markkinan eräänä tunnusmerkkinä pidetään arbitraasivapautta, eli markkinoilla ei ole pitkäaikaisia arbitraasitilanteita. Sillä jos arbitraasitilanne syntyy, niin markkinoilla toimivat osapuolet alkavat hyödyntää sitä, jolloin hintaero ja siten myös arbitraasi katoavat: Arbitraasin hyödyntämisestä seuraa, että tuotetta aletaan ostaa halvemmilta markkinoilta, jolloin sen hinta nousee. Vastaavasti tuotetta aletaan myydä kalliimmilla markkinoilla, mikä johtaa hinnan laskuun. Halvalla markkinalla tuotteen hinta siis nousee ja kalliilla laskee, kunnes hinnat ovat samat, ja arbitraasi katoaa.

Jos esimerkiksi kultaa jostakin syystä saisi ostaa Kiinassa hintaan 500 euroa unssilta samalla kun hinta Euroopassa on 1.000 euroa unssilta, niin nykymaailmassa ei kestäisi kauaa ennen kuin suuri joukko sijoittajia ostaisi kultaa Kiinassa ja myisi sen sitten Euroopassa. Lisääntynyt kysyntä Kiinassa ajaisi Kiinalaisen kullan hinnan ylös, samalla kun lisääntynyt tarjonta Euroopassa ajaisi Eurooppalaisen kullan hinnan alas. Prosessi jatkuisi siihen saakka kunnes hinta Kiinassa ja Euroopassa olisi sama tai hintaero olisi niin pieni, ettei arbitraasi enää olisi kannattavaa. Arbitraasimahdollisuudet riippuvat luonnollisesti myös hyödykkeen laadusta; mitä geneerisempi ja liikkuvampi hyödyke, sen nopeampi ja tehokkaampi on arbitraasiprosessi. Tietyt tuotteet tai palvelut ovat paikallisia ja niiden hinta määräytyy paikallisten olosuhteiden mukaan. Esimerkiksi kiinteistöt ovat korostetun paikallisia; vaikka Pekingissä olisikin tarjolla runsaasti halpoja asuntoja ei se lohduta Helsinkiläistä asunnonetsijää joka tuskailee niukkuuden ja korkeiden hintojen leimaamilla markkinoilla.

Mitä tästä seuraa Kiinan valuuttaa ajatellen? Mikäli hypoteesi Renminbin aliarvostuksesta pitää paikkansa niin valuuttaan kohdistuu ”markkinavoimien” suunnalta painetta sen arvon korottamiseksi. Toistaiseksi Kiina on pitänyt valuuttana arvon ”keinotekoisen” alhaisena (mistä Kiinaa on myös arvosteltu voimakkaasti). Tämä on suosinut Kiinalaista vientiteollisuutta, jonka tuotteet ovat valuutan alhaisesta arvostustasosta johtuen olleet suhteellisesti katsoen ulkomaisten kilpailijoiden tuotteita halvempia ja sen myötä kilpailukykyisiä.

Voimme identifioida ainakin seuraavat trendit ja ilmiöt jotka jatkuessaan tulevat puskemaan Renminbin arvoa ylöspäin:

(a)   Globalisaatio ja maailmankaupan vapautuminen. Miksi? Siksi, että yhä tiivistyvä kansainvälinen kauppa synnyttä yhä tehokkaampia markkinoita, mikä taas vahvistaa “Yhden Hinnan Lakia” ja lisää mahdollisuuksia tehokkaaseen arbitraasin. Arbitraasi taas vähentää eri maiden ja alueiden välisiä ”keinotekoisia” hintaeroja, kuten yllä totesimme.

(b)  Kiinan taloudellinen kasvu (I). Miksi? Siksi, että maan valuutta heijastelee maan talouden tilaa; kun talous voimistuu niin valuuttakin yleensä voimistuu ja päinvastoin. Sitä mukaan kun Kiinan talous jatkaa voimistumistaan niin myös Renminbin ”luonnollinen” arvo tulee nousemaan entisestään. (Jotkut taloustieteilijät ovat varoittaneet, että Kiinan talouden nousu on ylisuurista investoinneista johtuva talouskupla samalla tavalla kuin Neuvostoliiton aikoinaan päätähuimaava kasvu, joka sittemmin johti luhistumiseen. Neuvostoliitosta poiketen Kiinan talouskasvu rakentuu kuitenkin vähintään yhtä paljon tuottavuuden kasvulle, mistä syystä kasvu todennäköisesti on kestävää)

(c)   Kiinan taloudellinen kasvu (II). Miksi? Siksi, että sitä mukaan kun Kiina kasvaa niin myös eri vääristymisistä (kuten esimerkiksi ”luonnottoman” halvasta valuutasta) johtuvien epätasapainotilojen synnyttämä paine kasvaa. Tämä lisää painetta ”korjausliikkeen” suuntaan.

(d)  Kasvava kansainvälinen poliittinen painostus yhdistettynä Kiinan pyrkimykseen kasvattaa poliittista arvovaltaansa. Miksi? Siksi, että Kiinan pyrkiessä saavuttamaan yhä arvostetumpi asema hyväksyttynä suurvaltana niin samalla sen liikkumavara käyttää ”kepulikonsteja” kapenee. On mahdollista, ettei Kiinaa tulla kohtelemaan kansainvälisillä areenoilla sillä kunnioituksella mitä Kiina toivoo ennen kuin Kiina alkaa pelata ”sääntöjen mukaan”. Sääntöihin kuuluu mm. immateriaalioikeuksien kunnioittaminen ja valuuttakurssin manipuloimisen lopettaminen. Tällä hetkellä sekä USA että EU ovat pistämässä ”kovat piippuun” koskien Kiinan ”luonnottoman” halpaa Renminbia.

(e)   Kiinan talouden painopisteen siirtyminen viennistä kotimaiseen kulutukseen. Miksi? Siksi, että sitä mukaan kuin jonkin maan talous kehittyy niin talouden painopiste yleensä siirtyy viennistä kotimaiseen kulutukseen. Kun Kiinalaiset ovat saavuttaneet tietyn elintason tulevat he vaatimaan länsimaisia tuontitavaroita kauppoihin, ja vielä niiden ”oikeilla” (eli ostovoimapariteetin mukaisilla) hinnoilla.

(f)   Yleinen demokratisoitumisprosessi. Miksi? Siksi, että nykyinen ”halvan Renminbin” politiikka on suosinut pääasiassa valtion omistuksessa olevaa raskasta vientiteollisuutta. Olettaen, että Kiina jatkaa demokratisoitumisprosessia niin ennen pitkää myös talouselämä tulee demokratisoitumaan. Tämä tulee vaikeuttamaan tietyn alan (tässä tapauksessa vientialan) suosimista muiden alojen (esimerkiksi tuontialan) kustannuksella.

Voimme yllä viitaten todeta, että paine Renminbin arvon nousulle on kova ja voimistuva. Mikäli maailmantalouden tasapainossa ei tapahdu dramaattista ja pysyvää muutosta (esimerkiksi Kiinan talouden vakava ja ennen kaikkea pysyvä heikentyminen), niin on erittäin todennäköistä, että Renminbin arvo (sekä ostovoimapariteetin että virallisen vaihtokurssin mukainen arvo) tulee ennen pitkää nousemaan.

Pohdiskellessamme Renminbin arvon tulevaa kehitystä on hyvä muistaa tunnetun taloustieteilijä Herbert Stein’in aikoinaan (puoleksi, mutta vain puoleksi) kieli poskella tekemää, sittemmin klassikoksi noussutta hokemaa: ”Jos jokin ei voi jatkua loputtomiin, se tulee päättymään” (“If something cannot go on forever, it will stop.”) Kiina ei voi loputtomiin jatkaa Renminbin arvon pitämistä keinotekoisesti alhaisena.

Voidaan siis sanoa, että ostovoimalla mitattuna Renminbi on tällä hetkellä halpa (tai kääntäen, Euro on kallis), ja näin ollen yhdellä eurolla saa tällä hetkellä ”luonnottoman” paljon Renminbia. Maalaisjärjen mukaan kannattaa ostaa kun tavara on halpaa ja myydä kun se on kallista. Maalaisjärjen mukaan nyt siis kannattaisi ostaa Renminbia (ja rahoittaa ostos ”myymällä” Euroja).

Ennen kuin suin päin ryntäämme sijoittamaan kaikki varamme Renminbin tulevaa nousua ajatellen on kuitenkin syytä malttaa mielensä ja muistaa kahden viisaan kuolemattomat tokaisut.

Ahti Karjalaisen mukaan ”Ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden.” Se, että on olemassa monta hyvää syytä uskoa Renminbin arvon nousevan ei missään nimessä tarkoita sitä, että näin välttämättä tulee tapahtumaan. Voimme vain esittää (toivottavasti) hyvin perusteltuja arvioita eri skenaarioiden todennäköisyyksistä. Vaikka katsommekin, että Renminbin arvon nousu pitkässä juoksussa onkin erittäin todennäköistä, niin varmaa se ei missään nimessä ole.

Toiseksi on hyvä muistaa, että ”pitkässä juoksussa” todellakin voi tarkoittaa erittäin pitkää odotusta. Olemme yllä todenneet, että Renminbi on nyt vallitseviin olosuhteisiin nähden alihinnoiteltu, ja että sen voidaan pitkässä juoksussa odottaa nousevan. Olosuhteet voivat kuitenkin aina muuttua, ja vaikka olisimmekin oikeassa, niin ”pitkä juoksu” voi osoittautua erittäin pitkäksi. Keynes’in sanoin: “Markkinat voivat pysyä epärationaalisina pitempään kuin te pystytte pysymään vakavaraisina” (”The market can stay irrational longer than you can stay solvent.”)

Yhteenvetona voimme todeta  Renminbimääräisten sijoituskohteiden olevan perinteisen salkun hajautusta parantava ja täydentävä lisä, jossa on huomattava nousupotentiaali ja suhteellisen alhainen riski. Mielestämme omaisuudenhoitajan yksi tärkeä tehtävä on juuri löytää jatkuvasti uutta ja parempaa!

Löytyykö markkinoilta Stora Enson  velkakirjoja, joissa vuosituotto olisi yli 8%?

Kysyttyä: löytyykö markkinoilta Stora enson velkakirjoja, joissa vuosituotto olisi yli 8% ?

Tarjoamme täyden valtakirjan omaisuudenhoidon tuotteenamme yhden yrityksen luottoriskiin hinnoiteltua joukkovelkakirjalainaa Stora Enso USD 2036

Stora Enso 2036 USD 7,25 %:

viiteyhtiö Stora Enso

• kiinteäkorkoinen kuponkikorko 7,25 % nimellisarvolle koko laina-ajalle
• vuosituotto nyt 8,5 % (hinnan ollessa tällä hetkellä 87. Erääntymis- hinta 100). Koronmaksu 2 krt / v. 15.4 ja 15.10.
• pääomariski: Jos viiteyhtiö asetetaan konkurssiin on mahdollista että sijoittaja menettää pääomansa osittain tai kokonaan.
• mahdollisuus valuuttahyötyyn Yhdysvaltain dollarin arvon noustessa suhteessa euroon. Velkakirja jälkimarkkinamyytävissä kuukausittain (minimierä 100,000 USD). Hinta voi vaihdella markkinatilanteen mukaan.
• joukkovelkakirjan eräpäivä 15.4.2036
• minimisijoitus: 50,000 EUR