Perusteellisella sijoitustutkimuksella löydetään hyvät sijoitukset. Ernst Grönblom on salkunhoitaja ja päävastuullinen pysyvän kilpailuedun sijoitusstrategiassa. Ernst vastaa säätiöasiakkaiden omaisuudenhoidosta. HCP Group osakas sekä HCP Sijoituskomitean jäsen.
John Pierpont (”JP”) Morgan (1837 – 1913) oli aikansa vaikutusvaltaisimpia amerikkalaisia finanssimiehiä. Legendan mukaan häneltä kysyttiin kerran mitä osakemarkkinoilla tulisi seuraavaksi tapahtumaan. Morganin vastaus oli: ”markkina tulee heilumaan”. Mielestämme tämä on oikea vastaus – ainoa oikea vastaus. Monet ihmiset uskovat, että menestyksekkään sijoittamisen salaisuus on kyky ennustaa markkinoiden (huom. kokonaisten markkinoiden, erotuksena esimerkiksi yksittäisistä osakkeista) …
Kysyttyä: Moneen kilpailijaan verrattuna teidän tapanne toimia vaikuttaa yksinkertaisemmalta ja pelkistetymmältä. Esimerkiksi rahastonne salkku on suhteellisen keskitetty (t.s. siinä sijoitukset on hajautettu suhteellisen harvoihin yhtiöihin yms. sijoituksiin). Miksi? Tämä on aivan oikea huomio. Kuten jo ensi näkemältä huomaa niin suosittelemamme ratkaisut näyttävät usein jo silmämääräisesti katsottuna suhteellisen yksinkertaiselta; siinä missä useimmat kilpailijamme todennäköisesti olisivat koonneet …
圆 sijoituksemme Taustaa Renminbi (perinteiset merkit: 人民幣, yksinkertaistetut merkit: 人民币, pinyin: rénmínbì, kirjaimellisesti kansan raha) on Kiinan kansantavallan virallinen rahayksikkö, jota laskee liikkeeseen Kiinan keskuspankki. Valuutan perusyksikkö on yuan (元), joka muodollisesti kirjoitetaan 圆 väärennösten vaikeuttamiseksi. 1 yuan = 10 jiao (角) = 100 fen (分). Renminbin suurin seteli on 100 yuan ja pienin kolikko …
Elokuussa uutisissa käsiteltiin päivittäin talousasioita, lähinnä negatiivispainotteisia. Niiden joukossa oli kaksi hyvinkin merkittävää uutista, jotka jäivät ilman niiden mielestämme ansaitsemaa huomiota. Ensimmäinen niistä oli Tilastokeskuksen 15.08 julkaisema tiedote jonka mukaan inflaatio on noussut neljään prosenttiin. Muutamaa lyhytkestoista piikkiä lukuun ottamatta inflaatio ei ole ollut näin korkea sitten 90-luvun alun. Toinen uutinen oli Kansainvälisen Valuuttarahaston (IMF) …
Palkkionpalautuksista ja niihin liittyvistä ongelmista keskustellaan hämmästyttävän vähän. Yksi syy hiljaisuuteen saattaa olla se, että aihe on abstrakti ja monille kuluttajille tuntematon. Voidaan myös olettaa, että sijoitusalalta leipänsä saavat mielellään ylläpitävät heille rahanarvoista tietämättömyyttä sen sijaan, että kyseenalaistaisivat tätä käytäntöä.
Japanin maanjäristys- ja tsunamitragedia on jälleen osoittanut miten haavoittuvainen ja hauras sekä ihminen että hänen rakennelmansa ovat, kun luontoäiti päättää näyttää kaikkein hirmuisimmat kasvonsa. Sitä inhimillistä kärsimystä, jota Japanissa nyt koetaan ei voida mitata rahassa tai millään muullakaan mittarilla. Inhimilliset menetykset eivät ole rahassa mitattavissa, mutta aineellisia menetyksiä sekä voi että myös tulee mitata, oli …
Sijoittajien vuoden odotetuin tapahtuma, Warren Buffettin kirje osakkeenomistajille on jälleen julkaistu. Teksti on odotetusti huippukamaa ja uskaltaisin väittää, että pelkästään lukemalla tarkasti kirjeet viimeiseltä kymmeneltä vuodelta ymmärtäisi jo paljon liike-elämästä, sijoittamisesta ja maailman menosta. Suosittelen lämpimästi kirjeen lukemista alusta loppuun (pituus 27 s). Jos tämä tekee tiukkaa niin lukekaa ainakin viimeiset kaksi sivua. Siinä on …
Vuoden aikana ovat eri maiden talousongelmat heijastuneet niin osake- kuin valuuttamarkkinoihin. Tällaisina aikoina sijoittajan on hyvä muistaa varojen hajautus eri pääomaluokkiin (osakkeet, velkakirjat, kiinteistöt, raaka-aineet ym). Rahastomme HCP Blackin sijoitusideana on ollut ja tulee olemaan juuri tämäntyyppinen hajautus. Tässä kirjeessä paneudumme osakesijoittajien paljon käyttämään P/E-tunnuslukuun. Sijoittaja pyrkii ostamaan tänään halvalla ja myymään tulevaisuudessa kalliilla. On …
Nykyään kaikki näyttää tapahtuvan nopeammin kuin ennen. Mutta onko tämä havainto objektiivisesti paikkansapitävä, vai onko se harha; nostalginen kaipuu takaisin ”vanhaan hyvään aikaan”, jota ei koskaan oikeasti ollut olemassakaan? Vaikka tarjolla ei juuri ole dataa siitä, miten ihmisten arkielämä vuosikymmenten varrella on muuttunut, niin talouselämän muutoksista sen sijaan löytyy kattavia tilastoja. Ne tuntuvat tukevan intuitiivista …
Globalisaatiolla tarkoitetaan prosessia jonka myötä paikalliset taloudet (esimerkiksi Suomen talous), yhteiskunnat ja kulttuurit yhä enenevässä määrin nivoutuvat yhteen maailmanlaajuisten kommunikaatio-, kuljetus- ja kauppaverkostojen kautta. Globalisaation yksi ensimmäisistä ja tunnetuimmista tutkijoista ja puolestapuhujista oli englantilainen taloustieteilijä David Ricardo (1772-1823). Ricardoa pidetään modernin taloustieteen perusteiden luojana, ja hänet tunnetaan parhaiten ns. ”suhteellisen edun teoriasta”, jonka mukaan kansantalouksien …